lauantai 18. tammikuuta 2014

Tehtaankoulu Forssassa

Forssan Wahreninpuistossa sijaitseva Tehtaankoulun rakennus on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde käyttönsä ja arkkitehtuurinsa perusteella. Rakennus on myös kulttuurihistoriallisesti ja lisäksi rakennushistoriallisesti merkittävä osa Forssan tehtaan puuvillatehtaan aluetta. Puurakennus on suunniteltu ja rakennettu 1861-1862 koulutaloksi, jota voidaan käyttää myös kirkkona, esim. rippikoulumenoissa, ja on siksi ollut aikanaan tärkeä julkinen rakennus.


Rakennuksen on suunnitellut ruotsalainen lääninarkkitehti  G. Th. P. Chiewitz, ja Tehtaankoulu kuului hänen viimeisiimpiin suunnittelukohteisiinsa. Kauppaneuvos Wharen käytti Chiewitziä myös muiden rakennusten suunnitteluun. Chiewitzin edustama uusgoottilaisuus näkyy rakennuksen julkisivujen ja sisätilojen koristeissa sekä ikkunoiden ruutujaossa.





Vakituisen opettajan hankkiminen lykkäytyi huonon taloustilanteen vuoksi. Kun Tehtaankoulu vihittiin käyttöön pääsiäisenä 1862, tehtaankirjuri F. A. Hagelberg siirtyi opettamaan sinne. Hagelberg aloitti koulunpidon 13-21 vuotiaille tytöille ja pojille, joita oli aluksi vain parikymmentä. Vasta vuonna 1866 Tehtaankouluun valittiin ensimmäiseksi vakituiseksi opettajaksi Taalin tehtaan koulun opettaja G.W. Lundell. Koulu aloitti säännöllisen toimintansa vuoden 1867 maaliskuussa. Ensimmäisenä työvuonna koulussa oli oppilaita noin 250, joista poikia oli hieman yli puolet.




Tehtaankoulua siirrettiin vuonna 1979 noin kolmekymmentä metriä alkuperäiseltä paikaltaan. Rakennuksen alkuperäistä asua on palautettu 2000-luvun alussa toteutetun korjaushankkeen yhteydessä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti