sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Forssan Tehtaankoulu

Forssan Tehtaankoulu


Vuonna 1861 päätti Forssan Osakeyhtiö yhtiökokouksessaan rakennuttaa avaran koulutalon, joka toimi tehdaskylän opinahjona, kirkkona sekä rippikooulun pitopaikkana. Näin ollen kirkkomatkat lyhenivät sekä työaikaa säästyi. Valmisteltiin siis tavallaa oman tehdasseurakunnan perustamista. Ruotsalaisen Turun lääliarkkiitehdin G. Th. Chiewitzin piirtämää Tehtaankoulua aloitettiin rakentamaan heti ja se valmistui nopeasti. Pääsiäisenä 1862 komeili valmis tehdaskylän koulutalo Wahreeninpuiston vieressä. Vasta muutama vuosi myöhemmin saatiin koululle vakituinen opettaja G. W. Lundell ja vuonna 1867 pääsi koulu aloittamaan säännöllisen toimintansa. Ensimmäisenä työvuonna oppilaita oli koulussa noin 250, joista tyttöjä oli 
lähes puolet.




 Koulun tehtävä kyläkirkkona jäi vähitellen vähäisemmäksi herätysliikkeiden myötä, mutta koulutoiminta jatkui kunnes yleinen oppivelvollisuus toteutettiin maamme itsenäistystymisen aikoihin. Rakennus toimi pitkään työväenopiston päämajana, nykyään rakennuksen omistaa Forssan kaupunki.



Tehtaankoululla on ollut myös synkkiä hetkiä. Pahin kriisi rakennuksen historiassa oli halu     purkaa se kerrostalon tieltä keväällä 1977. Arvokkaasta kulttuurihistoriallisesta rakennuksesta ei kaikki olleet valmiita luopumaan ja taistelun jälkeen saikin Tehtaankoulu varman suojelupäätöksen. Koulu oli silti siirrettävä uuden rakennuksen tieltä noin kaksikymmentä metriä Yhtiönpuiston puolelle. 



1 kommentti: