sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Myllykylän koulu

Myllykylän koulu on Tammelan keskustasta noin neljän minuutin päässä sijaitseva peruskoulun ala-aste. Myllykylän koulu on perustettu vuonna 1896. Koulun ympäristö on hyvin luonnonmukainen, rakennuksia ympäröi metsämaisema ja pinnanmuodot ovat mäkisiä. Myllykylän koulu koostuu kolmesta eri rakennuksesta, jotka on sijoitettu niin, että ne muodostavat kolmion muotoisen alueen. Rakennus, jonka seinässä on kello, on koulun päärakennus, jossa sijaitsevat opettajanhuone, kirjasto, ruokala sekä kolme luokkahuonetta. Sitä vastapäätä oleva rakennus toimii liikuntasalina. Näiden kahden rakennuksen välissä on rakennus, jossa on kaksi luokkahuonetta, joista toinen on tavallinen luokka, ja toinen suunniteltu puukäsityöluokaksi. Koulun rakennukset ovat ulkoapäin hyvin samankaltaisia: ne kaikki ovat puutaloja, jotka on maalattu keltaiseksi. Kaikissa kolmessa rakennuksessa on portaat sisälle rakennukseen.











Myllykylän kouluun rakennettiin myös lähiliikuntapaikka muutama vuosi sitten. Siihen kuuluu tenniskenttä, joka toimii myös luistelukaukalona ja jalkapallokenttänä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti