perjantai 16. tammikuuta 2015

Pauligin kahvi


Kuva alkuperäisestä kahvipaketista 

Pauligin kahvin juonti alkoi Suomessa vuonna 1876, jolloin saksalainen Gustav Paulig perusti Suomen pääkaupunkiin Helsinkiin oman yrityksen. Uusi kahvi alkoi menestyä yllättävän hyvin ja levisi tuosta nopeasti Yhdysvaltoihin ja muihin maihin. Yhdestä tietystä kahvityypistä Paulig on kehittänyt vuosien varrella monipuolisesti erilaisia kahvilaatuja ja muita tuotteita. 


Tänä päivänä valikoimissa on monia erikoiskahveja kuten esimerkiksi cupsolo-kapselit. Suomalaisille nämä tuotteet menevätkin kaupaksi mainiosti, koska kahvin juonti on todella yleistä maassamme. Kahvia tulee välillä juotuakin paljon enemmän mitä tarvitsisi. Suomalaisethan ovat yksi eniten kahvia juovista maista. 


Ennen kahvia ei kuitenkaan hörpitty koko ajan. Sitä säästettiin usein vieraille, jos siihen oli edes varaa. Esimerkiksi sota-aikana, jolloin oli pulaa ruuastakin. Silloin kahville keksittiin korvikkeita. Korvikkeita tehtiin osittain  mm sikkurista  ja paahdetusta viljasta. Kahvia pidettiin ennen paljon enemmän luksus-asiana, kuin arkipäivän aamu juomana.



 Kahvilaatujen kehitys piiroksina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti