torstai 23. lokakuuta 2014

Taideteoksesta älykkääksi, jokapäivän välineeksi

Puhelinta on alusta asti haluttu käyttää tavoittamaan kaukana olevia ihmisiä. Ennen ne olivat ulkomuodoltaan tyylikkäitä, kuin taidetta. Nykyään niiden tavoitteena on litteä näyttö ja paljon älyä. 


Vanha pöytäpuhelin on 1890-luvulta. Se on L.M. Ericssonin & Co:n suunnittelema ja toteuttama. Mallin nimi oli Suomessa "luuranko" tai "Eiffel", joka mielestäni kuvastaa mallia erinomaisesti. Siinä on tiettyä yksityiskohtaista taiteellisuutta. Se oli oikealta kooltaan paljon nykyisiä puhelimia suurempi ja kömpelömpi.

Uudempana vertailukohteena on oma puhelimeni, Lumia 920. Se on ainoastaan valtava levy, joka kuitenkin on huomattavasti kätevämpi.





Entisaikoina puhelimet olivat yleensä vain sitä varten, että niillä soitettiin kun oli asiaa. Silloinkin asian piti olla tärkeä, jotta sen takia vaivauduttiin puhelimen ääreen.
Nykyään puhelimemme ovat arkipäivää. Ne ovat kädessä koko ajan, osaavat kohta jo melkein tanssia ja laulaa ja niiden kautta saamamme tiedon määrä on valtava. Ne eivät ole enää vain soittamista varten, vaan koko elämää varten.


Kuvassa alkuperäinen pöytäpuhelin Forssan museolla.






Petra Puustinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti