sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Matkalaukku 1920-luvulta nykypäivään



1920-30 luvulla valmistettu vanerinen hevosmiehen laukku, jonka kahva on valmistettu nahasta. Laukusta on irronnut joitakin vanerinpaloja ja saranoita on täytynyt korjailla nauloilla.

Laukun ensimmäisiä omistajia olivat Kannaksilaiset miehet, jotka käyttivät laukkua viinojen säilyttämiseen.  Miesten poiketessa kotimatkallaan Viipurin markkinoilta Ekmanien perheen taloon Kannaksen Kantatien  varrelle Muolaaseen kylän pojat viilsivät arkun auki ja varastivat viinat. He saivat oikeudessa sakot varkaudestaan.

Hevosmiehille ei rikkinäinen laukku kuitenkaan kelvannut ja niinpä Ekmanin isäntä pyysi laukun itselleen. Talvisodan alkaessa Neuvostoliittoa vastaan vuonna 1939, Karjalan Kannaksen asukkaat evakuoitiin. Korjattuun laukkuun he pakkasivat voileipiä, voipaketin sekä tulitikkuja. Evakuoinnin seurauksena Ekmanit muuttivat Ypäjälle. Eero Ekman lahjoitti laukun museolle vuonna 2012.









Tämä matkalaukku on valmistettu muovista. Siinä on pyörät sekä kanto- ja vetokahva. Nykyään matkalaukut on suurempia ja vahvempitekoisia. Pyörien ansiosta matkalaukkua on kuitenkin helppo kuljettaa ja vetää perässään. Matkalaukut myös matkaavat pidempiä matkoja, sillä lentoliikenne on  mahdollistanut  matkailun ympäri maailmaa maasta toiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti