sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Puhelimen historiaa

Puhelimen keksijää on vaikea nimetä, sillä 1800-luvun lopulla moni kehitti viestintään liittyvää ja patenttiriitoja aiheuttavaa keksintöä. Puhelimen keksimisestä annetaan nykypäivänä kuitenkin kunniaa italialaiselle Antonio Meuccille.

Ensimmäiset puhelimet tulivat Suomeen, kun metallitehtailija Johan Nissinen myi niitä Helsingissä. Ensiksi puhelut olivat vain kahden puhelimen välisiä muutaman kilometrin kattavia puheluita, mutta myöhemmin puhelinkeskuksien ansiosta puheluja pystyi soittamaan keskenään maantieteellisestä etäisyydestä riippumatta. Myös useamman henkilön väliset puhelut tulivat mahdollisiksi.


Vuosien mittaan puhelimet ovat muuttuneet huomattavasti sekä ulkonäöltään että rakenteeltaan. 1990-luvulla matkapuhelimet yleistyivät. Ennen matkapuhelimia oli käytetty lankapuhelimia, mutta matkapuhelimet olivat helpompia, koska niitä pystyi kantamaan myös mukana. 2000-luku on ollut matkapuhelimien kehityksen kannalta mullistavaa, sillä nykyään puhelimet mahdollistavat yhteyden pitämisen lisäksi myös paljon muita toimintoja kuten valokuvaamista, navigointia ja kaikkea mitä myös internetkin kattaa. Melkein jokaisella suomalaisella onkin matkapuhelin ja se kulkeutuu heidän mukanaan kaikkialle. Erilaisten sovellusten kuten mm. Whatsappin ja KIK messengerin  avulla viestittäminen on huomattavasti halvempaa kuin tavallisten tekstiviestien lähettäminen. Myös ulkomaille viestittely on näin ollen halvempaa. Suomalaisia puhelimia valmistaa Nokia Oyj, ja muita yleisimpiä puhelimia tuottaa Samsung sekä Apple.


-Jonna Savolainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti