keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Forssan automaattikutomo


 Forssan automaattikutomo




Finlaysonin automaattikutomo on tiilestä valmistettu entinen tehdasrakennus. Se on kokonaispinta-alaltaan 15 300m2. Se on muodoltaan suuri ja matala. Sen katto on muodoltaan sahalaitainen. Automaattikutomo edustaa tyylisuunnaltaan funktionalismia. Se sijaitsee puuvillakutomoalueella yhdessä muiden kutomoalueen rakennusten kanssa. Automaattikutomo on historiallisesti arvokas ja se kuuluu oleellisesti Forssalaiseen rakennusperintöön.

  

1900-luvun kuluessa vanhaa kutomoa oli useaan kertaan laajennettu ja uudistettu. Tämän takia päätettiin tehdä kokonaan uusi rakennus ja se rakennettiin vuosina 1950-1951, jolloin automaattikutomo syntyi. Rakentamiseen osallistui ainakin 400 rakennusmiestä. Automaattikutomon suunnittelijoina toimivat professori O. Hannelius ja arkkitehti Bertel Strömmer. Valmistuessaan automaattikutomo oli erittäin edistyksellinen ja moderni, sillä se oli Pohjoismaiden suurin kutomo ja se kuului myös Euroopan uudenaikaisimpiin ja suurimpiin kutomoihin. 

   

Automaattikutomossa valmistettiin kodintekstiilejä, sisustuskankaita sekä vaatetuskankaita. Kutomakoneita kutomossa oli enimillään lähes 1500. Myynnin jatkuvasti pienentyessä ja Finlaysonin toiminnan kutistuessa päätettin huhtikuussa 1998 Finlaysonin liiketoiminta myydä norjalaiselle Sagatex ASA:lle. Tämä myi liiketoiminnan edelleen marraskuussa 2000 CapMan Este Groupille. Toiminta automaattikutomossa loppui ja rakennus jäi tyhjäksi.



Nykyään automaattikutomon tiloja käytetään Keskon kauppakeskusena. Kauppakeskus avattiin vuoden 2001 lopulla. Kauppakeskuksessa olevia liikkeitä ovat muun muassa K-Citymarket, Intersport, Riina Collection, K-Kenkä, Dressmann, Cara, Koru- ja Kuvapiste, Kahvila Sinivuokko, Kukkakeskus Auvinen, Seppälä, Lippupalvelu, Matka-Vekka ja CM hiustalo. Vanhan tehtaan luonne on vielä hyvin aistittavissa alkuperäisten kattokaarien ja ikkunoiden ansiosta.

 



 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti